Antero Ollila Aika on totuuden puolella

Turvapaikanhakijat ottavat yhteen keskenään – yksi syy tiedossa

 Tämä blogi-kirjoitus ei liity Otanmäen (nimi korjattu klo 10:02) tappoon, vaan yleiseen rähinöintiin vastaanottokeskuksissa. Luin uutisesta, että samaan vastaanottokeskukseen on laitettu mm. arabeja ja kurdeja. Nähtävästi myös Irakista tulleet shiiat ja sunnit laitetaan saman katon alle. Mukana on suurella todennäköisyydellä muutamia Isis-taistelijoita.

On aivan selvää, että tulijat tuovat ongelmat mukanaan eli sen miksi Irakissa taistellaan ja tapetaan toisiaan keinoja kaihtamatta. On hyvin sinisilmäistä olettaa, että tulijat olisivat Suomen rajan ylittäessään unohtaneet tämän tilanteen. Kun ministeri Risikon johdolla nyt pohditaan vastaanottokeskusten ongelmia, niin laittakaa tämä yksinkertainen asia ensiksi kuntoon: kurdit, shiiat ja sunnit eri vastaanottokeskuksiin.  Koska tulijoita on kuskattu ympäri Suomea, niin kyllä he vielä tämän yhden siirron kestävät. Vai onko taustalla sinisilmäinen ajattelu, että kotouttaminen aloitetaan siitä, että tulijat eivät heti käy toistensa raiveleihin täällä rauhallisessa Suomessa?

Mediasta saa käsityksen, että poliisilla ja ambulanssilla riittää hälytyksiä vastaanottokeskuksiin enemmän kuin tarpeeksi. Yksi pääsyy taisi selvitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Asutat satakunta nuorta miestä keskuksen seinien sisällä ilman mitään järkevää tekemistä. Onko yllättävää, että rähinää alkaa kuulumaan? Ilmiö on ihan universaali, ei siihen tarvitse perusteluita etnisyydestä etsiä.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Olet Härkönen sinä mielessä oikeassa, kun sanot että satakunta nuorta miestä. Nämä nuoret sotilaskarkurithan jättivät perheensä tapettavaksi ja lähtivät karkuun puolustamasta perheitään. Vastaanottokeskuksissa on ylivoimaisesti suurin osa nuoria miehiä.

Muutoin olet täysin väärässä. Missään muualla en ole nähnyt niin raakaa väkivaltaa toista ihmistä kohtaan kuin arabimaissa muslimit kohtelevat toisiaan. Riitaa syntyy pienistäkin asioista ja on monenlaista kunniaa puolustettavissa.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Maskuliininen aggressiivisuus ei todellakaan ole universaali ilmiö ja luonnonvälttämättömyys. Kyse on kulttuurista.

Esimerkiksi hippi- ja vaihtoehtokulttuureissa sadat ja tuhannet ihmiset ovat voineet asua yhdessä vastaanottokeskuksia paljon huonommissa oloissa, ilman ylhäältä annettua ruokahuoltoa ym., ilman väkivaltaa. Monilla ihmisillä on mielekästä tekemistä omasta takaa, jolloin sitä ei tarvitse ylhäältä käsin järjestää. Sukupuolijakauma on kyllä ollut erilainen ja tasaisempi. Olisi hyvä, että jatkossa myös vastaanottokeskuksissa asuvien turvapaikanhakijoiden sukupuolijakauma olisi tasaisempi.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Maskuliininen aggressiivisuus on yksi suomalaisenkin kulttuurin ilmiö. Telluksen mittakaavassa se on myös "universaali" ilmiö. Sen myöntäminen ei merkitse, etteikö eroja yleisyydessä ja esiintymismuodoissa tunnustettaisi.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Hippi- ja vaihtoehtokulttuurien miehet eivät ole päätyneet niihin satunnaisotannalla, vaan niihin päätyvät miehet jotka eivät ole maskuliinisia tai aggressiivisia. Sinäänsähän kyse on alakulttuurista, ei kulttuurista sinäänsä. Ei ole erillistä, itsenäisesti toimivaa hippiyhteiskuntaa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Kerro nyt vielä, mitä Otaniemessä on tapahtunut.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Minähän kerroin, että tämä blogi ei liity mitenkään Otaniemen tappoon. Siitä tapauksesta löydät tietoa muualta, jos ei ole tullut tietoosi.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Espoon Otaniemen taposta en edelleenkään löytänyt tietoja. Sen sijaan Otanmäessä Kajaanissa surmattiin hiljattain mies. Tämä ilmeisesti oli se tappo, johon et kirjoituksessasi viittaa?

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #4

Olen pahoillani, että nimi meni väärin eli kyse on Otanmäen taposta.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #6

Asia kunnossa, nyt olen "kartalla".

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Missään muualla Euroopassa ei liene edes esitetty, että vielä muslimiturvapaikanhakijoita pitäisi alkaa erotella omiin keskuksiinsa uskonsuuntauksen ja etnisyyden mukaan.

Tuo olisi aivan kohtuutonta, tulisi kohtuuttoman kalliiksi ja tuottaisi kielteisiä kannustimia palkitsemalla väkivallasta. Epäilemättä monet turvapaikanhakijat haluaisivat täälläkin asua vain omassa ryhmässään ilman ulkoryhmäläisiä. Blogisti tarjoaa heille mahdollisuutta saavuttaa tämä tavoitteensa palkkiona väkivaltaisuudesta. Ei näin. Jos haluaa asua vain oman ryhmänsä seurassa, sitten on parempi pysyä siellä lähtömaassa ja olla hakematta turvapaikkaa EU:n alueelta.

Saksassa on kyllä esitetty, että kristityille ja jesideille pitäisi olla omat vastaanottokeskuksensa sen takia, että muslimiturvapaikanhakijat ahdistelevat ja vainoavat heitä jolloin he ovat erityisen suojelun tarpeessa. Toisaalta tämäkin palkitsisi niitä muslimiturvapaikanhakijoita, jotka haluavat luoda omaa reviiriään ilman mainittuja ryhmiä.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Tämä näkemys on kovin idealistinen. Lienee selvää, että kun Irakista tulleet maahanmuuttajat asettuvat pysyvämmin Suomeen, niin kyllä he hakeutuvat omiensa läheisyyteen myös erityisesti esittämilläni perusteilla. Tätä ei voi viranomaiset käytännössä säädellä. Pääkaupunkiseudulla asian voi jo nyt havaita.

Yleisesti ottaen kokemukset Ruotsista osoittavat, että maahanmuuttajat pitäisi pyrkiä sijoittamaan mahdollisimman hajalle, koska muuten lopputulos on Malmön kaltaiset lähiöt, joidin edes poliisit eivät enää uskalla mennä kuten muihin kohteisiin.

Tässä on kysymyksessä kulttuuriasiat, joita ei yhden sukupolven aikana voi kovin paljon muuttaa.

Kustannukset eivät ole peruste, koska turvapaikanhakijoita on kuskattu paikasta toiseen ja se rumba jatkuu edelleen, kun vastaanottokeskuksia suljetaan.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Vielä tuosta väkivallan palkitsimisesta. Olen asiasta eri mieltä. Väkivaltaisesti käyttäytyvät henkilöt saavat jotain outoa perverssiä tyydytystä saadessaan kurmuuttaa henkilöitä, joita eivät hyväksy. Jos tällainen henkilö ei voi harjoittaa agressiivista käyttäytymistään, niin se ei ole hänelle suinkaan palkitsemista vaan pikemminkin päinvastoin.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Turvapaikanhakijoille annetaan väärä viesti, jos uskonnollisten tyylisuuntien tai minkä tahansa muun taustan perusteella heitä keskitetään samanmielisten keskuksiin. Suomessa kaikkien on pärjättävä kaikkien kanssa, muuten saapuu virkavalta ojentamaan. Valitettavasti kantasuomalaiset eivät anna riekkumisellaan ja uhkailullaan asiallista esimerkkiä.

Eero Mattila

Juurikin näin - keskenäinen tappelu jatkuu, vaikka maa vaihtuu. Ja siksi koko majoitustoiminta on täysin absurdia. Nuorten miesten mieli ja käytöstavat ei muutu rajan yli astuessa. Tämä tullaan vielä karvaasti kokemaan. Ja melkeinpä uskallan arvata, että kodinturvajoukot tulevat tämän hallinnon hölmöilyn myötä lisääntymään. Ja ainakin yhteisöllisyys kasvaa näillä majoituspaikkakunnilla.
- On jo selvää, ettei poliisilla riitä resurssit kansalaisten omaisuuden ja henkilön suojaamiseen.

Isompi kysymys on se, että miten tämä vaikuttaa kantasuomalaisten oikeustajuun? Kun ymmärretään, että nykyiset populistipoliitikoidet tekemät kaikille vahingolliset ja kalliit päätökset ovat pysyviä. Kantasuomalaisten katkeruus, joka on täysin ymmärrettävää ja oikeutettua, tulee varmaan jossain vaiheessa kohdistumaan myös päättäjiin. Nähtäväksi jää riittääkö Otanmäen tappo ryhtiliikkeeseen vai tarvitaanko lisää ruumiita? Milloin mainostoimistoissa tehtyihin puolueohjelmiin alkaa tulla muutoksia?

Toimituksen poiminnat